2 Hyvä lukija, Olen jo pienestä pitäen – IT-asiantuntijaisäni jalanjäljissä – ollut kiinnostunut tieto- koneiden sisään kätkeytyvästä ihmeellisestä maailmasta. Olen kasvanut kiihtyvän kehityksen mukana ja oppinut kokeilemaan ennakkoluulottomasti softamaailman uusia keksintöjä osana tavallista arkeani. Silti kun katson taaksepäin viime vuosi- kymmenen mukanaan tuomia muutoksia, en voi olla muuta kuin hämmästynyt. En olisi itse osannut kuvitella, että viestimisemme näin nopeasti kehittyy näinkin moniulotteiseksi. Maailmaamme ovat rikastaneet mm. verkon yli katseltavat ja kuunneltavat palvelut, kehittyneet pikaviestintäratkaisut, palveluina toimitettavat ohjelmistot, runsas mobiilitarjonta ja niin edelleen, lista on pitkä. Eikös siitä ole vain hetki kun tuskailin etanan etenemistä muistuttavan modeemiyhteyden ja hitaasti latautuvien verkkosivujen kanssa? Viimeisimmän ahaa-elämyksen minulle tuotti tässäkin lehdessä käsitelty Microsoft Azure -palvelualusta, joka tuo sovelluskehityksen pilvipalveluiden pariin. Vaikka en ole itse koskaan vihkiytynyt sovelluskehityksen saloihin, aihe sai minussa herää- mään ajatuksen siitä, että mikäli sovelluskehitysalustatkin taipuvat jo pilvipalveluiksi niin mitä maailmalta onkaan vielä saapumassa? Tässä numerossa käsittelemme usealta kantilta etäisyyksiä ja niiden ylittämistä. Luettavanasi on oma näkemyksemme siitä mitä haasteita ja mahdollisuuksia ne meidän arkeemme tuottavat. Antoisaa lukuhetkeä toivottaen, Salla Viitasalo Markkinointipäällikkö, PC-Ware Finland Oy 2 Pääkirjoitus 3 Uutiset 6 Terveydenhuolto- ja hoitoalalle haetaan uusia toimintamalleja Attendo MedOne pyrkii tuomaan terveydenhuolto- ja hoitoalalle ketteryyttä ja uutta ajattelua. Ketteryyttä vaatii myös terveysasemien ja päivys- tysyksiköiden hallinnointi. 10 Julkiset palvelut sähköisessä murroksessa Suomen valtion hallituksen tavoitteena on, että jokaisella Suomen kansalaisella on vuoteen 2013 mennessä oma asiointitili verkossa. 14 Sopima perusti liiketoimintansa pilveen Pilvipalvelualustalle rakennettu liikeidealtaan ainutlaatuinen Sopimusten Verkkopankki on juuri julkaistu. Sisältö | Pääkirjoitus 2/2010 awareness P Ä Ä K I R J O I T U S Awareness on PC-Ware Finland Oy:n asiakaslehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Julkaisija: PC-Ware Finland Oy Osoite: PL 4, 00211 Helsinki Päätoimittaja: Salla Viitasalo Tilaukset, palaute ja osoitteenmuutokset: info@pc-ware.fi Kaikki julkaisussa mahdollisesti esitetyt tuotteiden tai palveluiden hinnat ovat arvonlisäverottomia eivätkä sisällä toimituskuluja. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin ja tekstin painovirheisiin. www.pc-ware.fi
