2 Sisältö | Pääkirjoitus awareness 2 3 6 Pääkirjoitus Uutiset 60-luvun kyläkaupalla ja Baswarella on jotain yhteistä Baswaren Suomen, Baltian ja Venäjän maajohtaja Jukka Virkkunen kertoo oman organisaationsa erityisyydestä ja menestyksen lähtökohdista. 4/2009 PÄÄKIRJOITUS Hyvä Lukija, Miten luodaan menestysstrategia? Kuinka kasvaa rajallisista resursseista huolimatta? Miten löytää organisaatiosta sen IT-toiminnan ydintarpeet? Talouden taantuma ei ole säästellyt IT-alaakaan, useita organisaatioita on kuluneen vuoden aikana kohdannut tarve pienentää IT-kustannuksia, siirtää suuria resursseja vaativat projektit tulevaisuuteen ja miettiä suunnitelmat uusiksi. Kehityksen kannalta haasteellista, mutta ehkäpä ei kuitenkaan pelkästään huono asia? Vähenevät resurssit kun tuntuvat herättävän meissä suurempaa luovuutta – kykyä ajatella toisin ja löytää uudenlaisia ratkaisuja, joihin ehkä emme olisi törmänneet, jos tilanne olisi ollut toinen. Lopputuloksena saattaa jopa olla jotain parempaa, kuin mitä haastavan alkuasetelman nähdessämme olisimmekaan uskoneet. Tässä numerossa haluamme tarjota oman osuutemme menestyksen siemenistä ja alan uusista tuulista – nipun ajatuksia siitä, ettei tehostaminen välttämättä tarkoitakaan mahdollisuuksien vähentämistä. Uskallamme olla sitä mieltä, että pitkän linjan suunnittelulla, omien resurssien kartoittamisella, järkevillä investoinneilla ja luovalla ajattelulla pääsee pitkälle – niin taantuman aikana kuin sen jälkeenkin. Idearikasta joulunalusaikaa toivottaen, Salla Viitasalo Markkinointipäällikkö, PC-Ware Finland Oy 10 Näin yritys onnistuu IT-ostoissa Tarpeet huomioiden ja kokonaisuus mielessä yrityksissä tehdään onnistuneimmat IT-hankinnat. 14 Sitra ulkoisti Online-palvelunsa Microsoftin BPOS -paketin käyttöönotto oli Sitralle helppoa. Nyt heiltä säästyy aikaa oman tietohallinnon kokonaisvaltaiseen järjestelmien kehittämiseen ja tukeen. Awareness on PC-Ware Finland Oy:n asiakaslehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Julkaisija: PC-Ware Finland Oy Osoite: PL 4, 00211 Helsinki Päätoimittaja: Salla Viitasalo Tilaukset, palaute ja osoitteenmuutokset: info@pc-ware.fi Kaikki julkaisussa mahdollisesti esitetyt tuotteiden tai palveluiden hinnat ovat arvonlisäverottomia eivätkä sisällä toimituskuluja. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin ja tekstin painovirheisiin. www.pc-ware.fi