
PC-WARE
Yhteiskuntavastuu
Yhteiskuntavastuu - Pääsivu
Yhteiskuntavastuu
Yhteiskunnallinen osallistuminen on kiinteä osa yritysstrategiaamme ja yrityskulttuuriamme. Yli 17 vuoden ajan olemme antaneet oman panoksemme pääpaikassamme Leipzigissa ja jatkuvan laajenemisemme mukaisesti tytäryhtiöidemme toimialueilla kyseisten alueiden kasvulle ja kehitykselle. Aktiivinen vastuunotto ihmisistä, yhteiskunnasta ja ympäristöstä on itsestään selvä osa PC-WAREn toimintaa. Innovatiivisena ja asiakaslähtöisenä yrityksenä panostamme luoviin työntekijöihin, joilla on laaja-alaisia mielenkiinnon kohteita ja jotka syventyvät asioihin myös tavanomaisten työtehtäviensä ulkopuolella.
Siksi tuemme ja käynnistämme erilaisia maatoimistojen paikallisia ja myös enenevässä määrin koko konsernin laajuisia projekteja, jotka toisaalta vastaavat yrityksemme arvoja ja samalla täydentävät niitä. Esimerkkejä tästä ovat Etelä-Afrikan lasten auttaminen ja Suomessa lasten ja nuorten urheilu- ja harrastustoiminnan tukeminen sekä vuosittainen Mannerheimin Lastensuojeluliiton avustaminen.
Muokkaamme tulevaisuutta Etelä-Afrikan lasten kanssa
Johannesburgin sivukonttorimme Etelä-Afrikassa voi todistaa päivittäin, että yksi perustavinta laatua olevista ongelmista maailmassa on tavoittamattoman koulutuksen aiheuttama mahdollisuuksien puuttuminen. Siksi PC-WARE on sitoutunut kaikkien 1 200 työntekijänsä kanssa pitkäaikaiseen projektiin, jossa parannetaan merkittävällä tavalla vaikeimmin laiminlyötyjen lasten oppimismahdollisuuksia Sowetossa. Lue lisää



